Aihearkisto: Chili

Uusia tuttavuuksia

Tämän vuoden uusissa tulokkaissa alkaa olla reipasta kasvua havaittavissa. Myös muutama viimevuonna pettänyt on saanut hyvien kelien myötä uutta kasvuintoa.

Capsicum Tovarii
Capsicum Tovarii

Tovarii alkaa avaamaan ensimmäistä nuppuaan. Toiveissa on että saisi yhden maistiaisen tästä.

 

Orange Lantern C. Chinense
Orange Lantern C. Chinense

Orange Lanternissa on todella hauskan näköiset podit, jotka ovat kehittyneet yllättävän nopeasti.

 

CAP 220 C. Baccatum
CAP 220 C. Baccatum

Tällä baccatumilla on kovasti kasvuintoa kovin pienestä astiasta huolimatta, toivottavasti on myös hyvän makuinen.

 

Beri Beri C. Baccatum
Beri Beri C. Baccatum

Tästä lajikkeesta ei juurikaan tunnu löytyvän tietoja. Kasvutavaltaan on keskivertoa pienenpi baccatum.

 

Trinidad Scorpion Moruga Yellow
Trinidad Scorpion Moruga Yellow

Tämä yksilö iti keväällä 2015 ja sillä oli itäessään neljä sirkkalehteä. Viime kesänä se ei satoa tehnyt joten nyt odotan mielenkiinnolla minkä makuisia ovat nämä tosi isoiksi kehittyvät podit.

 

Coracao de Galinha C. Baccatum
Coracao de Galinha C. Baccatum

Tämä baccatum tekee aivan jättikokoisia lehtiä. Alkaisi olla jo aika aloittaa kukintakin.

Säät suosivat chilitarhuria

Mukavan kesäiset lämpötilat suosivat tänä vuonna chilinkasvatusta.

Kasvua tapahtuu oikein mukavasti ja satoakin alkaa tulla.

GoatsWeed_x_JalapenoGauchoF1
GoatsWeed_x_JalapenoGauchoF1

Tämä itse risteyttämäni lajike teki koko viime kesän ja syksyn ajan satoa sisätiloissa.

Nyt kasvihuoneessa sadon määrä on lisääntynyt räjähdysmäisesti vaikka kasvi onkin edelleen melko pienessä ruukussa. Pitänee syksyllä savustaa näitä ja tehdä jauhetta talven varalle.

 

Aji Benito
Aji Benito

Aina luotettava, hyvänmakuinen ja monikäyttöinen Aji Benito on tehnyt satoa jo jonkin aikaa. Nyt kun siirsin sen hieman isompaan amppeliin ja uuteen kasvualustaan se intoutui entisestään kukkimaan paremmin.

 

Peito de Moca
Peito de Moca

Peito de Moca (C. chinense) on tälle vuodelle uusi tuttavuus. Kasvi on pienikokoinen ja kukkii erittäin runsaasti. Muistuttaa kasvutavaltaan kovasti lajiketta Biquinho. Pitää tarkkailla ja vertailla näitä kesän mittaan.

 

Ananaskirsikka
Ananaskirsikka

Ananaskirsikka riehaantui niin kovaan kasvuun että annoin sille häädön kasvihuoneesta. Raakileita on nyt niin paljon että saa luvan kypsytellä ne ulkoilmassa 🙂

Kasvua tapahtuu

Aurinkoisten säiden myötä kasvarissa on alkanut tapahtua ihan mukavasti. Yölämmöt ovat vielä kymmenen asteen nurkilla mutta päivällä saa avata lukkuja jo reippaasti että lämpötila pysyy alle kolmenkymmenen asteen.

Ensimmäisenä alkaa kypsymään Mint Bell. Tätä olen todella odottanut hartaasti koska viimevuonna tästä sain vain muutaman maistiaisen. Nyt raakileita on jo reippaasti kasvin pieneen kokoon nähden ja uudet nuput aukeavat tuota pikaa.

Mint Bell
Mint Bell

 

Ulupica Large (Capsicum cardenasii var. pendulum) alkaa myös palautua talvetuksesta ja nuppuja alkaa kehittyä.

Ulupica Large
Ulupica Large

 

Capsicum Tovarii innostui hurjaan kasvuun kun sai uuden kasvualustan. Tämä yksilö ei ole kukkinut vielä kertaakaan, josko sitten tänä kesänä.

Capsicum Tovarii
Capsicum Tovarii

 

Potato Jalapenon kukka on aivan hurjan kokoinen, nyt taitavat säät ja lannoitus olla sen mieleiset.

Potato Jalapeno
Potato Jalapeno

 

Ruukkutomaatti on tehnyt hauskan siamilaisen hedelmän

Siamilainen tomaatti
Siamilainen tomaatti

 

 

Kasvihuonekauden aloitus

Ahdasta tulee

Viime kesän huonon sadon siivittämänä päätin rakentaa pienen kasvihuoneen, joka antaa tälle vuodelle paremmat satonäkymät.

Nyt kun sitten saatiin oikein kunnon hellekelit niin kasvua onkin tapahtunut jo ihan reippaasti.

Jalapeno Gaucho podittaa
Jalapeno Gaucho podittaa

Gauchoissa on oikein mukavasti raakileita ja kukinta jatkuu..

 

Fishpepper
Fishpepper

Melko myöhään kylvetty Fishpepper alkaa värittymään lehdistään sille ominaisella tavalla.

Brasileiro do Marimbondo
Brasileiro do Marimbondo

Brasileiron latva kärsi hieman muutossa mistä johtuen se on alkanut tekemään hurjasti uusia versoja koko varren matkalta.

Peito de Moca
Peito de Moca

Peito de Mocassa on hurja määrä nuppuja vaikka kasvi on vasta noin 30 sentin korkuinen.

Kasvariin2

Ahdasta tulee olemaan ja varmaankin suuri osa annuumeista ja baccatumeista tulee siirtymään pois kasvihuoneesta kesän mittaan.

Talvetettuja kasveja osa 2

Orange Rocoto C. Pubescens
Orange Rocoto C. Pubescens

Orange Rocoto kuuluu ehdottomasti suosikkichileihini. Isohkoissa pyöreissä ja todella maukkaissa podeissa on pehmeä mutta reilusti tuntuva polte. Tämä, niinkuin rocotot yleensäkin on helppo talvettaa vähässäkin valossa ja lämmössä. Rocotot vaativat pitkän kasvukauden tuottaakseen hyvin satoa joten siitäkin syystä näiden monivuotinen kasvatus kannattaa.

Jamaican Scotch Bonnet MoA C. Chinense
Jamaican Scotch Bonnet MoA C. Chinense

Tämä Jamaican maatalousministeriön siemenistä kasvatettu Scotch Bonnet on parhaimman makuinen C. Chinense mitä olen koskaan maistanut. Maku on hedelmäinen, vivahteikas ja raikas. Poltetta on reilusti mutta ei niin paljoa etteikö tämän napostelu suoraan puskasta olisi mitä mainiointa herkuttelua 🙂  Tämä lajike on todella satoisa ja elinvoimainen. Niinkuin moni muukin chinense lajin chili tälle riittävä lämpö on kaikki kaikessa.

 

Carolina Reaper C. Chinense
Carolina Reaper C. Chinense

2015 vuoden Carolina Reaper kasvoi ihan mukavasti kokoa kylmästä kesästä huolimatta. Podeja tuli joitakin kymmeniä, mutta surkean pieniä niinkuin kylmässä säässä yleensä käy. Tälle annan toisen mahdollisuuden näyttää kykynsä.

 

GoatsWeed_x_JalapenoGauchoF1 C. Annuum
GoatsWeed_x_JalapenoGauchoF1 C. Annuum
GoatsWeed_x_JalapenoGauchoF1 C. Annuum
GoatsWeed_x_JalapenoGauchoF1 C. Annuum

 

Ensimmäinen itse risteyttämäni chili. Pölytin Goats Weedin Jalapeno Gaucho F1 kasvin siitepölyllä tammikuussa 2014. Kypsyneestä podista saadut siemenet kylvin kesäkuun lopulla 2014. Risteymän ensimmäiset podit kypsyivät keväällä 2015.

Tämä uusi lajike on todella runsaasti kukkiva ja satoisa. Ensimmäisenä vuonna sisäkasvatuksessa ilman lisävaloa se teki satoa keväästä aina marraskuulle asti. Tulisuutta tässä on todella reippaasti, mutta onneksi Goats Weedin ilkeän pistävä polte ei ole periytynyt tähän.

Talvetettuja kasveja osa 1

Joistakin chileistä on vuosien varrella tullut omia suosikkeja. Joko maun, satoisuuden, tulisuuden, kasvutavan tai näiden yhdistelmänä.

Näitä suosikkeja tulee vaalittua vuodesta toiseen jolloin satoa saa keväästä syksyyn asti. Suurin osa chileistä on helppo pitää hengissä talven pimeimpänäkin aikana melko vähällä lisävalolla. Lisävaloa annan kasveilleni talvisaikaan vain viisi tuntia vuorokaudessa. Tämä on ollut riittävä määrä pitämään kasvit terveinä ja elinvoimaisina. Sadontuottoon tuo ei tietenkään riitä mutta se ei ole tarkoituskaan. Osalla kasveista on 72w loisteputkivalaisin ja osalla 120w led paneli. Kumpikin valaisin ajaa asiansa, led valaisimella kattaa jonkinverran suuremman määrän kasveja kuin loisteputkella.  Keväällä kun luonnon valoa alkaa tulla lisää, lisään myös keinovalon määrää jolla kasvit saavat hyvän alkubuustin uuteen kasvukauteen.

Jalapeno Gaucho F1
Jalapeno Gaucho F1 C. annuum

 

Gaucho on ehdottomasti parhaimman makuinen jalapeno mitä olen maistanut. Se on myös todella satoisa ja aikainen lajike, eli kaikkea mitä hyvältä chililtä voi toivoa. Vanhin kolmesta Gauchostani on nyt kolmevuotias. Ensimmäisen vuotensa tämä yksilö vietti vesiviljelyssä, sen jälkeen perinteisesti turpeessa kasvaen.

 

Aji Benito C. baccatum
Aji Benito C. Baccatum

 

Aji Benito on pienikokoisin koskaan kasvattamistani baccatum lajin chileistä. Se on kuitenkin hyvin satoisa ja maukas, poltettakin löytyy mukavasti. Kuten baccatumit yleensä on benitonkin ominaismaku hyvin neutraali joten se sopii hyvin monenlaiseen käyttöön.  Tätä käytän mielelläni tuoreena salaattien- ja lohen maustamiseen. Kuvan yksilö on nyt nelivuotias.

 

Mint Bell C. annuum
Mint Bell C. annuum

 

Mint Bell kuuluu uusimpiin suosikkeihini. Tämä yksilö kärsi ensimmäisenä vuotenaan todella kylmästä kesästä, joten sato jäi heikoksi. Saadut maistiaiset olivat kuitenkin niin maukkaita että tämä ansaitsi heti paikkansa talvetettavien joukossa. Mint Bellin podit ovat paksumaltoisia ja polte on todella miellyttävä. Talvetettuna tämä aloittaa kukintansa myös huomattavan aikaisin ja runsaana. Tälle kasville asetan suuria odotuksia vuodelle 2016

 

Ötököitä ja torjuntaa

Chilitarhurin kiusaksi saattaa tulla kutsumattomia vieraita.

Varsinkin näin talvisaikaan kun ulkona on liian kylmä pikku ötököille niin kasvien mukana on kiva tulla sisälle lämmittelemään.

Kuiva huoneilma, vähästä valosta ja liiallisesta lämmöstä kärsivät kasvit ovat otollinen paikka tuholaisille pesiytyä tarhurin- ja kasvien kiusaksi sisätiloihin.

Kirvat

Persikkakirva

 

Persikkakirva

Kirvat ovat yleisimpiä chilien tuholaisia. Jo muutama kirvayksilö kesän jälkeen ulkoa sisälle tuoduissa kasveissa saa parissa- kolmessa viikossa aikaan populaation räjähdysmäisen kasvun. Usein ensimmäinen merkki kirvojen läsnäolosta on lehdillä näkyvä kirvojen uloste eli mesikaste, joka kastelee lehdet ja altistaa ne muille infektioille.

Hyväksi havaittu keino onkin pestä sisälle talvetukseen tuotavat kasvit huolella, jolloin kirvojen- ja muiden tuholaisten määrä vähenee oleellisesti.

Jos varotoimenpiteistä huolimatta kirvoja alkaa näkyä kasveissa on syytä toimia ripeästi ja määrätietoisesti.

Kirvat synnyttävät eläviä poikasia joten suurin osa jälkeläisistä on aluksi lähellä emojaan. Enimmän populaation voi poistaa helpoimmin leikkaamalla kasvista pahimmin saastuneet versot pois. Tämän jälkeen koko kasvin perusteellinen ruiskutus pyretriinillä riittää yleensä kirvapopulaation hävittämiseen. Suurin osa kirvoista majailee mieluiten lehtien alapinnoilla, kukkanupuissa ja uusissa versoissa joten näiden paikkojen ruiskutus on erityisen tärkeää. Pyretriiniruiskutus kannattaa toistaa n. viiden vuorokauden kuluttua. Mikäli torjunta-aineiden käyttö tuntuu vieraalta eikä rakkaiden kasvien hävitys tunnu houkuttelevalta ajatukselta niin hyvä vaihtoehto kemiallisille aineille ovat biologiset torjuntaeliöt. Kirvavainokaiset, kirvasääsket ja harsokorennot ovat hyviä biologisia torjuntakeinoja kirvoja vastaan.

Ripsiäiset

Ripsiäinen_2Ripsiäinen

Ripsiäinen

Ripsiäiset ovat astetta harmillisempia tuholaisia verrattuna kirvoihin.

Ripsiäisten havaitseminen on jonkin verran hankalampaa kuin kirvojen. Ne ovat nopealiikkeisiä, nopeasti lisääntyviä ja niiden sukupuu on myös laaja.

Ensimmäiset merkit ripsiäisten läsnäolosta ovat yleensä pienet hopeanhohtoiset laikut kasvin lehdissä. Myös pienet mustat ulostepisteet lehtien alapinnoilla voivat kertoa ripsiäisten läsnäolosta. Ripsiäiset ovat n. 1-1,5 mm kokoisia. Lajista riippuen niitä esiintyy lehtien alapinnoilla- ja tai kukissa/nupuissa.

Ripsiäiset munivat kasvisolukon sisälle jolloin niiden munia on vaikea havaita. Myöskään torjunta-aineet eivät usein tehoa ripsiäisen muniin tai koteloihin.  Ripsiäisillä on kuusi eri kehitysvaihetta joten niiden torjunnassa pitää olla kärsivällinen. Kannattaakin varautua noin kolmen viikon torjunta sessioon, jos aiot päästä kokonaan eroon näistä kiusankappaleista. Ripsiäiset kehittävät myös helposti resistenssin torjunta-aineille joten niiden hävittämisessä on syytä noudattaa torjunta-aineiden ohjeissa annettuja määräyksiä.

Seuraavanlaisella torjunnalla on saatu hyviä tuloksia:

Typistä kasveja mahdollisuuksien mukaan, hävitä pois leikatut kasvinosat välittömästi sillä aikuiset ripsiäiset ovat lentäviä hyönteisiä. Ruiskuta kasvit kauttaaltaan pyretriinillä. Toista ruiskutus samalla aineella kolmesti n. viiden vuorokauden välein. Torjunta-aineet tehoavat vain ripsiäisen aktiivisiin kehitysasteisiin (aikuiset ja toukat) Mikäli mahdollista vaihda kasvualusta uuteen sillä ripsiäisen kotelot kehittyvät kasvualustassa. Sijoita kelta-ansoja kasvien läheisyyteen, latvusten tasolle tai alemmaksi, näin voit tarkkailla lentävien aikuisten määrää. Ota kasveista lehti- ja kukka näytteitä ja tarkastele niitä luupilla mahdollisten henkiinjääneiden varalta. Ripsiäistoukat ovat yleensä hyvin vaaleita verrattuna aikuisiin ja niitä on vaikea havaita varsinkin kukista missä ne ovat syömässä siitepölyä.

Mikäli edellämainitun käsittelyn jälkeen kasvista löytyy vielä eläviä ripsiäisiä pitää käyttää eri torjunta-aine ryhmään kuuluvaa valmistetta resistenssin välttämiseksi. Esim. Tiaklopridi on tehokas ripsiäisten torjunnassa, joskin suurin osa Tiaklopridi valmisteista on saatavilla vain ammattikäyttöön. Esvenfaleraatti ja Sypermetriini ovat myös tehokkaita ripsiäisten torjunnassa. Näillä kaikilla pitää ehdottomasti noudattaa pakkauksessa olevia käyttöohjeita.

Biologiseen torjuntaan: ripsiäispetopunkki, petoluteet ja harsosääski. Ripsiäispetopunkki on tehokas ja turvallinen keino ripsiäisiä vastaan. Joskin kotioloissa pitää muistaa että ilmankosteuden on syytä olla melko korkea jotta ripsiäispetopunkit viihtyvät.

Vihannespunkit

Vihannespunkki

Vihannespunkki ja munia

Vihannespunkit ovat n. 0,3 millimetrin kokoisia joten niin havaitseminen on saastunnan alkuvaiheessa erittäin vaikeaa.

Tarkkaile kasvin yleiskuntoa. Kuivuvia kasvupisteitä, kuivuvia lehtiä, lehtien harmautta. Vihannespunkki on hämähäkkieläin joka kutoo myös seittiä. Saastunnan alkuvaiheessa seittiä ei ole, tai sitä on niin vähän että sitä on vaikea havaita. Kuiva ilma on vihannespunkille paras mahdollinen olosuhde, joten ilmankostutin tai kasvien säännöllinen sumuttelu haittaa niiden olemassaoloa.

Vihannespunkki elää lehtien alapinnoilla josta sitä on yleensä vaikea havaita. Myös sen pieni koko tekee havainnoinnista haasteellista. Luuppi, mikroskooppi tai tietokoneen usb-väylään liitettävä suurennoksella varustettu kamera on hyvä apuväline vihannespunkin tarkkailussa.

Vihannespunkin elämänkiertoon kuuluu viisi eri vaihetta joita kaikkia on yleensä havaittavissa saastuneilla kasveilla. Tässäkin tapauksessa torjunta-aineet tehoavat yleensä vain aktiivisiin kehitysvaiheisiin. Siitä johtuen torjuntajakson pituuden pitää olla niin pitkä että kaikki ovat varmasti saavuttaneet sellaisen vaiheen johon torjunta-aine tehoaa. Käytännössä tämä tarkoittaa noin kolmea viikkoa.

Vihannespunkin torjunta kannattaa aloittaa pyretriinillä, se on tehokas aine aikuisia punkkeja vastaan. Koko kasvin peittävä ruiskutus samalla aineella pitää tehdä kolmesti viiden vuorokauden välein. Vihannespunkki kehittää helposti resistenssin torjunta-aineita vastaan joten on varmistuttava siitä että koko populaatio saadaan hävitettyä, eikä resistenttejä yksilöjä jää jäljelle.

Torjuntajakson jälkeen kasvia pitää tarkkailla mahdollisten henkiinjääneiden varalta.

Mikäli punkkeja vielä löytyy pitää vaihtaa eri tehoaine ryhmään. Esim Esvenfaleraatti toimii vihannespunkkia vastaa. Noudata pakkausohjeita.

Biologiseen torjuntaan: Ansaripetopunkki jolla saavutetaan yleensä erittäin hyviä tuloksia vihannespunkin torjunnassa.

2016 chilikylvöt

Tälle vuodelle kylvetyt chilit ja itämisajat:

Lajike Laji Kylvöpäivä Itämispäivä Itämis %
Fish Pepper Annuum 20.1.2016 26.1.2016 80,0
Pepperoni de Eusebio Annuum 4.1.2016 11.1.2016 80,0
Aji Calatenango Baccatum 22.1.2016 0,0
Aji Huanuco Baccatum 4.1.2016 18.1.2016 20,0
Beri Beri Baccatum 22.1.2016 4.2.2016 40,0
CAP 220 Baccatum 12.12.2015 16.12.2015 100,0
Coracao de Galinha Baccatum 22.1.2016 0,0
Biquinho Chinense 12.12.2015 16.12.2015 100,0
Brasileira Marinbondo Chinense 22.1.2016 29.1.2016 66,7
Habanero Chocolate Chinense 13.12.2015 2.1.2016 80,0
Orange Lantern Chinense 22.1.2016 1.2.2016 100,0
Peito de Moca Chinense 22.1.2016 29.1.2016 66,7
Aji Picante de Eusebio Frutescens 4.1.2016 13.1.2016 100,0
Pimienta Picona Frutescens 4.1.2016 11.1.2016 40,0
Ulupica XL F3 Hybr. 12.12.2015 19.12.2015 80,0
CAP 1242 Pubescens 12.12.2015 21.12.2015 100,0

Itämisajat ovat olleet hyvinkin samanlaisia kuin aiempina vuosina. Ainoastaan Habanero Chocolate oli huomattavan hidas. Aji Calatenango ja Coracao de Galinha antavat edelleen odottaa itseään, saattaa olla että jäävät kokonaan itämättä.

Kylvömetodina käytän perinteistä turvemullassa idättämistä, jolla olen saanut aina erittäin hyviä tuloksia. Kylvölämpötila (kasvualustan lämpötila) on 25-28 astetta joka on osoittautunut hyväksi lähes kaikille capsicumeille. Ainoastaan jotkut C. chinenset ja osa luonnonlajeista hyötyvät selvästi lämpötilan vaihteluista idätyksen aikana. Tärkeä tekijä hyvään itävyyteen on myös kasvualustan riittävä kosteus. Kylvön jälkeen kasvualusta saa jopa olla ’märkä’ pari ensimmäistä päivää jolloin siemenkuoren läpi pääsee riittävästi kosteutta. Muutaman päivän jälkeen pidetään vain maltillinen kosteus kasvualustassa, muuten on vaarana homeiden kasvaminen ja siementen mädäntyminen.

Kevään aloitus

Uusi kasvatuskausi on aluillaan.  Tälle kaudelle olen kylvänyt itselleni uusia lajikkeita mutta myös muutamia vanhoja hyväksi havaittuja. Kaikkia uusia siemeniä en vielä ole kylvänyt tilanpuutteesta johtuen.  Uusia kylvöksiä teen sitten myöhemmin ajatuksella että niistä saa syksyllä muutaman maistiaisen jonka perusteella voi sitten miettiä niiden talvetusta tai aikaista kylvöä ensi vuonna.

Kylvettynä chilejä on tällä hetkellä 13 eri lajiketta, joista kaksi on vielä itämättä. Myös muita hyöty- ja koristekasveja olen kylvänyt pienissä määrin mutta niistä ja talvetetuista kasveista myöhemmin lisää.

Sirkat